Moni teistä varmaan muistaakin, kun viime kesänä Rauman reissulla ostin veneen. Otin oman pankkilainan, päätin kustantaa itse jokaisen venekustannuksen niin veneseuran maksun, nostot, laskut, katsastukset, maalaukset, tarvikkeet, purjehduskamppeet jne. (lista on meinaan loputon, sen olen todennut..). Asunnon sun muut omistamme yhdessä, mutta vene on mun. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Hiukan erikoista tästä hommasta tietty tekee sen, en osaa vielä itse “itsenäisesti käyttää” sitä ja merimerkit sun muut odottavat vain opiskelijaa. Usein kai ihmiset käyvät eka kurssit sun muut, mutta itse aloitinkin homman ihan toisin päin (niin kuin aika usein 😉 ). Ostin veneen ja nyt opettelen (tää oli just selllasista *fiilisshoppailua).
No toki mieheni osaa kaikki tarvittavat ja ollut pienestä pitäen merillä eli on mun ope nyt. Kokemusta lasten kanssa veneessä olemisesta on paljonkin, koska olemme lainanneet isovanhempien isompaa purjevenettä jo vuosia (kiitos vaan heille lainasta) ja lapset osaavat olla niissä. Tulemme jatkossakin lainaamaan sitä pitkillä kesän retkillä, mutta mun vene on tarkoitettu opetteluun ja pienemmille retkille. Isoilla purkkareilla, kun sitä ihan purjehdusta ei niin opi. Siksi näin.
*sana fiilisshoppailu tarkoittaa sitä, kun ostellaan veneitä sen värin, fiiliksen ja raidallisten patjojen takia ja todetaan se just siksi oikeaksi venetyypiksi 😉 )
No talven aikana on usein kuitenkin tullut pohdittua, että mitä järkeä on omistaa oma pieni, vahna ja hiukan nuhjuinen purkkari, johon hädin tuskin sisälle mahdumme ?. ( ja nyt ei siis muistella niitä kuumia hetkiä veneen sisällä, kun kukaan ei saa nukutuksi, kun missään ei mahdu olemaan, kaikki huutaa nälkäänsä, mastonlaskua myrskyssä ja huisin jännittävää Porkkalanniemen ylitystä, jolloin pelkäsin ihan pirusti 😉 )
Vaan sen pientä nuhjuisuutta ja pienuutta joka tekee onnelliseksi. On jollain tavalla ihana minimoida kaikki tarvittava, elää vähemmällä, tuntea aallot, tuuli, nukkua pienessä tilassa, tehdä ruokaa pienellä liedellä, syödä iltapala kalliolla, juoda murukahvia emalimukeista aamuauringossa ja olla pois kaikesta luksuksesta. Vaikka kyllä mä hotelliöistä ja luksuksestakin tykkään, mutta kivaa se on tämäkin.
No eiköhän siinä ollut taas pölinää ja venefiilistelyjä kerrakseen, lauantaina vuorossa pohjan katsastus (en tosissaan tiennyt että tällaistakin ohjelmanumeroa on olemassa ;)), sitten pitäisi kai jotain huoltohommikain tehdä (mutta varmistelen nämäkin hommat kokeneimmilta) ja kaikkea muutakin puuhaa on ennen veneen laskua luvassa. Joten kaikki kiinnostuneet pysykäähän kuulolla ja kaikki veneen omistajat tai niistä haaveilevat: nyt saa avautua kommenttilootassa !
Terveisin,
pienen punaisen veneen omistaja
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla, Instagramissa tai Bloglovinin kautta.
Ihana vene! Mä haluan kanssa tonne vaan asumaan, ei veneilemään!
Tervetuloa tervasaareen ja Suokkiin joku ilta!
Täällä kohtalontoveri 😀 ostettiin kesällä 2013 kans purkkari tosi vähäisellä kokemuksella, vanha ja ihana albin vega. Nyt on kaksi kesää treenailtu perhepurjehdusta 2 lapsen ja koiran kera enkä tiedä hienompaa kesähommaa!! Toki välillä ollaan jouduttu mm myrskyyn ja lähes vaaratilanteisiin mutta kaikesta oppii ja purjehdimme kuitenkin “vaan” järvellä. Se on meidän kelluva kesämökki.
Oi ja ihanaa että muitakin löytyy. Kelluva kesämökki on paras!
Voi, Rock 20 on ihana!
Olen käytännössä oppinut purjehtimaan sellaisella. Pienenä seilasin paljon perheeni kanssa, mutta oikeasti opin vasta, kun partiolippukunnassa purjehdittiin Crisse-veneellä. 16-vuotiaana hankin siihen kipparinluvan ja sen jälkeen sillä onkin koettu vaikka mitä. Tekemällä oppii ja rock20 on hyvä vene kokeilla asioita. Vaikka sillä onkin ajettu karille, reivattu purjeita ihan väärin ja purjehdittu pikkuveneelle liiankin hurjassa kelissä.
Hauskoja purjehduksia, kohta se kausi on täällä! 🙂
Oi ja ihana kuulla!!! Rock on Rock!!!!
Mulla/miehellä ei mitään kokemusta merillä olemisesta/purjehtimisesta, mutta mä vaan rakastan merta ja oma vene olis haave! Ihanaa, että olet toteuttanut haaveen ja ihan itse:) Mä tyydyn vasta haaveilemaan ja seuraan innolla teidän retkiä. Ehkä joku päivä itsekin..
Lämpöisiä läikähdyksiä, kun katsoin kuvia. Antoisia ja onnellisia seilaus hetkiä. Rohkeasti vaan pinnaan kiinni, sillä tavalla oppii parhaiten! Olen juuri ollut seilaamassa naisen kanssa. joka oli käynyt paljon enemmän kursseja kun minä (joka olen käynty vain partiolaisten eka-jolla kurssin pienenä), ja osasi paljon vähemmän.