Niin kuin täällä jo pari viikkoa sitten hiukan tästä vihjailinkin, keräsin pari viikkoa rohkeutta ja nyt tuntui aika olevan oikea. ADHD on vaan niin aika iso osa itseäni ja musta tästä on hyvä kertoa myös näin julkisesti. Kenties jollekin tästä on apua ADHD-ihmisten ymmärtämiseen tai kenties löytääkseen samoja piirteitä itsestään.
Tästä aiheesta on netissä vielä niin negatiivista ja erittäin harhaanjohtavaakin tietoa ja siksi haluan lisätä positiivista tietoa aiheesta (toki hoitamattoman negatiivista varmasti löytyy). Itse löysin parinkin ison bloggarin kirjoittavan aiheesta ja ne jos jotkut on auttanut itseäni alun järkytyksen syövereistä ylöspäin.
Kiitos erityisesti Mungolifen monet postaukset aiheesta ja Alexa Dagmarin video. Erityisesti Mungolife on osannut kertoa erittäin hyvin aiheesta. Täällä Mungolifen yksi postaus aiheesta.
Laitetaan nyt tähän väliin ette itselläni enemmän ADD kuin ADHD, mutta kun kaikki virallisesti diagnosoidaan tuolla pidemmällä on hyvä käyttää tätä. Tähän väliin kannattaa tietty kurkata vaikka täällä virallista infoa näiden eroista. Itse siis pysyn todellakin superhyperkeskittymään kun aihe kiinnostaa ja kun taas aihe tai tekeminen ei kiinnosta keskittyminen voi olla täysi nolla ;).
Nyt varmaan aika monella siellä ruudun toisella puolella kävi mielessä no kyllähän mä arvelinkin ja tämähän selittää kaiken. Ja totta, tämä diagnoosi selittää todella paljon elämästäni ja auttaa varmasti ymmärtämään minua enemmän.
ADHD on ollut oikeastaan tavallaan suurin voimavarani, minkä takia olen saavuttanut oikeastaan lähes kaiken mitä mitä olen halunnutkin (toki nuoruudessa olisi voinut olla helpompaa jos tämä oltaisiin tiedetty). Olenhan todellakin elänyt haaveilemaani elämää, ollut onnellinen ja tehnyt töitä mitä todellakin olen rakastanut.
Mutta kun täytin 40 tai siinä hujakoilla elämässä tapahtui muutoksia ja aloinkin kuormittumaan pikku hiljaa aika salakavalasti. Eli aikalailla hiukan yli vuosi sitten eksyin nettiin ja tajusin että mullahan on ADHD. Kyllä alku ja koko tuo vuosi tajuamisen jälkeen oli aika raskas. Oikeastaan siihen viralliseen diagnoosin saamiseen saakka.
Miten hakeuduin tutkimuksiin?
Erittäin toimeliaana tyyppinä varasin heti ajan perus lääkärille Kalastamaan ja kerroin siellä epäilystäni. Pisteet kyselyssä täyttyivät ja lääkäri lähetti mut huumetesteihin (nämä pakolliset kunnallisella) ja kirjoitti lähetteen. Tokaisi kyllä että en näytä kyllä perus ADHD-tyypiltä ja tämä kyllä jäi mieleeni todella hyvin. Ihan oikeasti ulkonäön ja tyylin perusteella en toivoisi lääkäreiden diagnosoivat potilaita!
Sitten pitikin odotella aika lailla syksyyn että viralliset tutkimukset alkoivat ja kyllä tämä oli pitkä prosessi. Ensin teams-keskusteluita psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa monia viikkoja, paljon lippuja ja lappuja täytettäväksi ja sitten vielä monta viikkoa lääkärin tapaamisia. Kävin myös loppuvaiheessa erittäin kattavat neuropsykologin tutkimukset ja ne vasta rankat olivat.
Toki kaikki oli erittäin tarpeellisia ja kaikki keskustelut hoitajien, psykologien erikoislääkärien kanssa on tehnyt hyvää. Tutkimuksissa mennään niin lapsuuteen, nuoruuteen ja kaikkeen mitä mahdollinen ADHD on haitannut.
No mutta kaiken pohdinnan, testien ja pitkän odottelun jälkeen sain tammikuussa diagnoosin. Ja kyllä se toi elämääni niin ison helpotuksen ja ymmärryksen ja oli todellakin tuon kaiken tutkimuksen arvoinen.
Varmasti yksityisellä olisi saanut diagnoosin nopeammin, mutta minulle suositeltiin kunnallista ja tietty koko homma oli n. 1500 euroa halvempi. Mutta jos joku väittää että diagnooseja jaetaan liian helposti niin ei ainakaan kunnan puolella.
No mutta mites nyt?
Teitä varmasti kiinnostaa miten aion hoitaa itseäni ja onko lääkitys. Oikeastaan tajusin vuosi sitten etten itselläni tämä on, olin ihan varma että en mä nyt tähän lääkettä tarvitse ja olenhan tähänkin asti pärjännyt.
Mutta vuosi kului, muutin toimintatapojani todella paljon, vähensin töitä, yritin levätä, luin oikeastaan kaiken mahdollisen aiheesta mitä netistä ja kirjoista löytyi. Jotkut kirjat olen lukenut jopa melkein kaksi kertaa. Tähän väliin kun “Adhd-tyyppi” innostuu ja kiinnostuu jostain niin tähän hän todellakin omistautuu aiheelle 200 prosenttisesti.
Ja oikeastaan viimeiset puolivuotta olin varma asiasta, että otan lääkkeet avuksi jos ne oikeasti auttavat ja kyllähän ne todellakin auttoivat!
Voisin kyllä sanoa, että en olisi päässyt pois niin kuormittuneesta tilasta ilman lääkitystä. Tai no jos olisin saanut olla vaikka puoli vuotta jossain mökissä meren rannalla yksin, niin olisin ehkä saanut saman vaikutuksen . Mutta kun todellisuudessa kolmen lapsen äitinä se nyt ei vain ole mahdollista ;).
Lääke tasoittaa mieltäni, antaa aivojen myös levätä, en kuormitu arjesta niin paljon (kolmen lapsen äitinä, yhden super yrittäjän vaimona hommaa riittää) , saan tehtyä myös tylsiä asioita, en lähde jokaisen impulssini perään, en hermostu niin helposti, päässäni ei ole kokoajan sata asiaa päässä samaan aikaan ja olen niin paljon onnellisempi ja jotenkin enemmän tässä elämässä.
Parhaiten kuvaa oikeastaan se että lääke sammuttaa noin 100 avonaista telkkaria ja jäljelle jää vain yksi auki. Tämä kuvaus mikä löytyy lähes jokaisesta aihetta kertovasta artikkelista ja se on niin totta ;). Toki voin ottaa lääkettä aina tarpeen mukaan ja jos haluan oikein lennokkaan päivän niin voihan lääkkeen jättää ottamatta. Tällä hetkellä ei kyllä ole tarvetta sellaiselle ;).
Toki lääkkeen lisäksi pidän erittäin tärkeänä hoitona liikunnan, oikean ruokavalion, säännöllisen rytmin ja levon tarpeen. Toki myös tämän diagnoosin hyväksyminen ja sen ymmärtäminen on aika oleellista.
ADHD on todellakin osa minua ja ehdottomasti ollut enemmänkin elämässäni voimavara kun harmi. Toki tästä johtuen koulumenestykseni on ollut surkea (varmaan olin kaikki oppitunnit jossain omissa satumaissa 😉 ) ja kyllähän tämä lukihäiriökin on jonkin verran haitannut ja tietenkin on ollut vuosien aikana tämän kautta aiheutuneita vaikeuksia.
Mutta jos nyt listaisin hyvät ja huonot puolet niin hyvien puolien lista varmasti voittaisi ihan varmasti. Nyt vaan on tärkeää osata elää sen kanssa niin hyvin kuin mahdollista. En kyllä luultavasti istuisi tässä maailman ihanimmassa kodissa ja kirjottaisi tätä blogiani, jos minulla ei olisi tätä ihanaa häiriötä. Oikeastaan myös kaikki hulluimmat ideani olisi varmaan jäänyt keksimättä ja tekemättä ilman tätä.
Tulen varmasti kertomaan aiheesta enemmän täällä, koska itselleni tästä kirjoittaminen on erittäin terapeuttista ja jos siellä lukijoissa on yksikään samaa tunteva tai aihetta pohtivia. Kenties lapsella diagnisoitu tai muuten vaan tunnet samaistuvasi näihin. Suosittelen todellakin hakeutumaan tutkimuksiin tai ainakin lukemalla aiheesta enemmän.
Hoitamattomana ADHD voi todellakin vaikeuttaa elämääsi nyt tai kymmenen vuoden päästä. Vaikka jollain keinolla selviät nyt työstäsi ja elämästäsi, mutta en näe mitään järkeä olla tutkimatta asiaa. Pelkästään diagnoosin saaminen voi helpottaa ymmärtämistä ja auttaa myös muiden ymmärtämään sinua.
Itsekin olisi pitänyt tajuta asia aikaisemmin niin olisin säästynyt monelta haitalta, mutta onneksi nyt näin 41 vuotiaana.
Nyt saa kommentoida ja kysellä jos haluaa. Tuli kyllä aika sekava postaus ja tulen varmasti kertomaan jostain aiheista laajemminkin.
Terveisin,
Riikka
ps. nyt olenkin siirtynyt vanhempien kesäpaikkaan Hankoon ja kyllähän tämä Hanko on vaan niin ihana talvellakin.
pps. mukavaa talvilomaa ♥