Viime viikonloppuna teimme pienen irtioton ja vietimme yhden yön Hangossa. Kesäisin paikka on tuttu ja rakas, mutta nyt päästiin kokemaan, miltä Hanko tuntuu keskellä hiljaista marraskuuta. Ja voi että – olin ihan myyty. Talvinen Hanko oli jotenkin rauhallisempi, pehmeämpi ja paljon enemmän “lomaa” kuin vilkkaana kesäsesonkina. Rantakallioilla sai kävellä melkein yksin, meri oli harmaa ja…
Kategoria: Loma
MITÄ KOLIN LOMALLA TAPAHTUI?
Lomailimme pari päivää ilman lapsia – junalla suunta sinne ja nyt parhaillaan takaisinpäin. Jo matkustaminen tuntui jo itsessään lomalta: kahvia junapöydässä, maisemat vilistäen ohi ja se ihana tunne, kun ei ole kiire minnekään. Parin päivän aikana ehdimme: Kävimme myös kylpylässä rentoutumassa, söimme kaksi rasiallista raakasuklaata, joimme kahvia aina kun teki mieli, luimme kirjoja (tai siis…
