Meidän mökki on aika pieni – mutta juuri siksi niin ihana. Kesällä ei tarvita liikaa tilaa, eikä liikaa tavaraa. Itse asiassa juuri se vähä, mikä täällä on, tekee olemisesta jotenkin helpompaa. Juoksevaa vettä ei tule (paitsi kanisterihanasta), ja tavaroita on tarkoituksella mahdollisimman vähän.
Mökillä kaiken pitää olla mahdollisimman yksinkertaista ja laadukasta – koska yksi ylimääräinen tavara on jo liikaa. Sama pätee astioihin, vaatteisiin ja petivaatteisiin.
Pieniä unipaikkoja
Koska hiiret ovat vuosien varrella vallanneet mökin talvisin, osa vanhoista patjoista ja peitteistä oli saanut kovan kohtalon. Nyt olemme pikkuhiljaa uusineet petivaatteita, ja voin sanoa, että kyllä muuten nukuttaa paremmin, kun on hyvät patjat ja peitot.
Pojat nukkuvat alakerrassa 120 cm leveällä laverilla. Aluksi siinä oli vain yksi patja, mutta lasten kasvaessa lisäsimme päälle vielä toisen sijauspatjan tuomaan tukea. Jos vieraita tulee, hekin nukkuvat siinä mielellään – tervetuloa vaan, mummot ja papat!
Patjojen päälle olemme hankkineet myös suojukset, ja ne on tarkoitus nostaa ennen talvea pusseihin, jotta hiiret eivät enää pääse yllättämään.
Parven valtakunta
Liisan valtakunta löytyy parvelta, jossa on myös meidän “mökin oma elokuvateatteri” – VHS-soittimineen ja patjoineen. Siellä voi löhöillä, leikkiä tai ottaa nokoset, ja patjat toimivat tarvittaessa myös vierassänkyinä.
Hyvä uni mökkielämän luksuksena
Olen huomannut, että puhtaat, laadukkaat ja mukavat petivaatteet tekevät mökkielämästä ihan eri tasoista. Vaikka mökki on pieni ja askeettinen, hyvä uni tuo luksusta, joka ei vaadi mitään muuta kuin mukavat patjat, tyynyt ja peitot.
Sori hiiret – näihin peteihin ei enää ole pääsyä 😉.
Terkut täältä mökiltä ja kivaa sunnuntaita!
ps. meidän pikkuruisen mökkikeittiön voi kurkata videolta – se on ihan oma lukunsa.
