Instalaiset jo tietääkin, että Jaakobin ensimmäinen harrastus lähti käyntiin sählyn merkeissä tasan neljä viikkoa sitten. Jaakob on juuri täyttänyt 5-vuotta ja musta oikein hyvä ikä rauhalliselle pojalle aloittaa se oikea eka harrastus. Itse en kannata monien harrastusten haalimista ja siksi näin. Yksi riittää ainakin meille nyt ja kaikki tavallaan. Ensi syksynä on sitten pohdinnan edessä lisätäänkö pakkaan mukaan jalkapallo, mihin hän on odotellut jo vuosia pääsyä. No, jos näin niin luulen, että silloin sähly saa jäädä. No nyt kuitenkin siihen asiaan vanhan kesäkuvan kera (kuva Jaakobin viime kesäiseltä jalkapalloleiriltä).
Aluksi myös kammoksuin ajatusta, että jäisin kyttäämään lapseni peliä ja ainakaan en ryhtyisi sellaiseksi “huutajaäidiksi”, joka eläytyy lapsensa peliin enemmän kuin pitäisi. Mutta mites siinä kävikään? Pari kertaa on tullut nyt istuttua sählykentän laidalla kannustaen poikaani huutaen. No saako kentän laidalla huudella vai pitäisikö poikein antaa pelata rauhassa ja pitää tämä hetki sellaisena omana-aikana vaikka juosten tai läheisessä kahvilassa istuen? Ja huuteletteko te?
Itse koen lapseni olevan enemmän mukana pelissä (on myös nuorin porukasta) ja hän selvästi tykkäsi läsnäolostani. Muidenkin vanhempia siellä laidoilla on, mutta suurin osa istuu siellä ihan hiljaa yhden pojan äitiä lukuunottamatta (kiva äiti muuten 😉 ).
Terveisin,
huuteleva äiti kentän laidalta
ps. eilisestä pahvilaatikkopajasta ja muusta kirkolla tapahtuneesta kuvia täällä (kiinnostuneille).
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla, Instagramissa tai Bloglovinin kautta.
